<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olin Lappeenrannan koiranäyttelyssä jutun teossa maanantaina. Törmäsin työtuttavaani, joka oli paikalla tekemässä talkootöitä.

 

Hän alkoi kommentoida kisaamassa olevia ihmisiä, todeten, että ”nuo pikkupuudelien kanssa sipsuttavat miehet näyttävät ihan homppeleilta”.

 

Yritin kysyä, että miltä ”ne homppelit” sitten näyttävät, kun minäkään en "niitä" kaikkia tunnista, vaikka ystäväpiiristäni iso osa on homoseksuaaleja.

 

En saanut tyhjentävää vastausta, joten joudun jatkossakin arvuuttelemaan, että kuka on ”homppeli”.

 

Olen tottunut siihen, että tietyissä piireissä ja etenkin pienissä kaupungeissa törmää tuollaiseen puheeseen. Siis puheeseen, jossa vilahtavat homppelit, hinttarit ja lesbot – ja sanojen konteksti on aina negatiivinen.

 

Eikä tuo näytä ihan homolta?

 

Miltä homo näyttää? Tai miltä hetero näyttää? Minä en osaa sanoa muuta, kuin että homot pukeutuvat keskimäärin paremmin ja ovat tyylikkäämpiä kuin lihansyöjäheterot. Ja tämäkin oli taas vain yksi stereotypia, joka ei kestä lähempää tarkastelua.

 

On uskomatonta, että vielä 2007 Suomessa joku jaksaa pohtia ihmisen seksuaalisuutta. Mutta ehkä tilanne on parempi, kuin minäkään olen jaksanut uskoa.

 

Seta teetti Taloustutkimuksella tutkimuksen, jossa kysyttiin suomalaisten kantoja samaa sukupuolta olevien parien lasten asemaan. Jopa 80 prosenttia oli sitä mieltä, että rekisteröidyn parin lapsella olisi oikeus jatkaa elämäänsä jäljelle jääneen vanhemman kanssa, jos biologinen vanhempi kuolee.

 

Se on hieno tulos, ja hyvä viesti uudelle eduskunnalle.

 

Seksuaaliseen tasa-arvoon Suomessa on kuitenkin pitkä matka. Sanoisin, että silloin kun kärttyinen ja ruma lesbo/homopari voi elää viiden lapsensa kanssa normaalia elämää Tohmajärvellä kokematta syrjintää, ollaan jo aika pitkällä.

 

Mutta en kehottaisi vielä kokeilemaan.

 

Ei millään pahalla, Tohmajärvi.