Demarit aloittivat eduskuntavaalikampanjansa Tiedekeskus Heurekassa lauantaina. Tilaisuus oli aivan yhtä nolo kuin muidenkin puolueiden vastaavat kinkerit.

Hyvää jaettiin, kuten asiaan kuuluu: demarit lupaavat 2,4 miljardia euroa peruspalveluihin ensi vaalikaudella. Siinä nokitettiin reippaasti kepun ja kykypuolueen vaalilupaukset.

Kampanjan avauksessa ivattiin myös raskaasti hallituskumppani keskustaa ja luonnollisestikin kokoomusta. Palkatut näyttelijät tekivät pilaa muun muassa Matti Vanhasen änkyttävästä puhetyylistä, porvarihallituksen sinetöivästä kassakaappisopimuksesta ja Sauli Niinistöstä.

Kyse oli tietysti hengen nostattamisesta, mutta valtionhoitajapuolue voisi harrastaa itseironiaakin. Näyttelijät olisivat voineet pelleillä myös:

Isolta sammakolta näyttävällä, tankero-englantia puhuvalla sisäministeri Kari Rajamäellä.

Harmaalla puoluejohtajallaan Eero Heinäluomalla, jonka rinnalla Matti Vanhanen näyttää yhtä raikkaalta kuin San Franciscon läpi kulkeva Gay Pride -paraati.

Elitistiseltä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, joka törmäsi kaksi vuotta sitten vahingossa tavalliseen kansaan käydessään Akateemisessa Kirjakaupassa.

Puhemies Paavo Lipposella, joka täyttää työhakemuksia kymmeniin kansainvälisiin tehtäviin, eikä saa yhteenkään niistä vastausta.

Liikenneministeri Susanna Huovisella, joka ei ole poliittisen uransa aikana kyennyt vastaamaan yhteenkään kysymykseen niin, että joku ymmärtäisi mitä hän sanoo.

Jukka Roosilla, joka kourii / tuuppii eteen sattuvia naiskirjailijoita Jukka Gustafssonin ja Ilkka Taipaleen katsellessa sivusta.

Jouni Backmanilla, joka kirjoittaa post it -tarroille vaatimuksia (keskustalaisen) pääministerin eroamisesta.

Risto Kuismalla, joka perustaa puolueen, lopettaa sen, loikkaa toiseen, ryyppää ja juoksee maratoonia.

Kauniiksi lopuksi demareiden kansanedustaja Tero Rönni olisi voinut kertoa, miksi hän kannattaa kuolemanrangaistusta.

Vai pitäisikö vaaleissa keskittyä kuitenkin vain asiakysymyksiin?