Haastattelin SAK:n puheenjohtajaa Lauri Ihalaista viime viikolla kahteen kertaan: tiistaina Helsingissä ja torstaina Lappeenrannassa. Keskustelimme luonnollisesti myös SAK:n kohua aiheuttaneesta vaalikampanjasta.

Ihalainen oli silmin nähden harmistunut mainoksista käydystä keskustelusta. Hänen mukaansa "pitää olla varustettu aika vilkkaalla mielikuvituksella, jotta voi suuttua mainoksista". Hän totesi myös, että "mitenkäs se sananlasku meneekään: se koira älähtää, johon...."

Viikon aikana paine SAK:ta kohtaan kasvoi kuitenkin liian suureksi ja sunnuntaina järjestön johtoon kuuluva Matti Tukiainen ilmoitti, että mainoksista luovutaan. Viimeinen sykäys taisi olla se, kun myös demarikansanedustajat liittyivät mainosten arvostelijoiden kuoroon.

Mainoksia voi pitää jossain määrin mauttomana ja ne eivät todellakaan kerro suomalaisesta yrittäjyydestä. Mutta kohu heijastelee hyvin myös vaalikampanjan latteutta: kun mieliä kuohuttavia asiateemoja ei nouse esille, niitä tehdään lähes puoliväkisin.

Neljän vuoden takaisissa vaaleissa oli sentään mehevä Irak-riita, jonka tiimoilta Anneli Jäätteenmäki ja Paavo Lipponen sanailivat rajusti, ja joka johti lopulta Jäätteenmäen hallituksen eroon.

Äänestysvilkkauden ja demokratian kannalta voi toivoa, että vaalien loppurutistuksessa nähdään vielä reippaanpuoleisia väittelyitä. Eikä niiden synnyttämiseen pitäisi tarvita mainosspotteja mässäilevistä porvarisioista.